Tatun kirjamessujen anti

Takanani on todella antoisa kirjamessukokemus. Näin viikon jälkeen on kiva vielä jälkikäteen pohtia viikonlopun tunnelmia: mitä reissusta jäi käteen? Mitkä olivat kohokohdat, oliko jotain pettymyksiä? Ja tärkeintä kaikesta: mitä tuli kannettua kotiin kirjahyllyn täytteeksi?

Kaikki ne luennot, jotka kävin katsomassa ajatuksella, olivat lopulta mainioita ja katsomisen arvoisia. Vaikka etukäteen kovin uhosinkin, ei ihan kaikilla etukäteen suunnitelluilla luennoilla juokseminen kuitenkaan lopulta ollutkaan minulle kovin luontevaa. En yksinkertaisesti osannut kiirehtiä paikasta toiseen! Onneksi sentään joka päivään mahtui ainakin kolme kuuntelukokemusta, joten ihan pahimpia OCD-syytöksiä en joutuisi kuuntelemaan jos sellaisia minulle esitettäisiin.

Haahuilu ja vaeltelu taitaa olla minulle yksinkertaisesti se ainoa oikea tapa viettää messuja. Tämän ansiosta tulin rupatelleeksi esimerkiksi lukion äidinkielenopettajani kanssa hetken ja käyneeksi läpi erittäin suurella tarkkuudella kaikkien lempikustantamoideni valikoimat molempina päivinä. Samalla pieteetillä selailin läpi myös kaikkien messujen antikvariaattien valikoimat. Pakko kylläkin myöntää, että enemmänkin antikoita olisi paikalle myös mielestäni mahtunut! Toisaalta ymmärrän hyvin tilarajoitteet ja B-halli olisi voinut olla hyvinkin liian ahdas jos näytteilleasettajia olisi ollut tätä enemmän. Onneksi kaikki lempparini olivat paikalla molemmissa halleissa kaikesta huolimatta, joten sekä Sammakko, Teos ja Into kustantamoista että Omituisten Opusten kauppa ja Brahen Antikvariaatti antikoista olivat paikalla. Jälkimmäisen nykyinen kauppias on minulle tuttu jo Paimion Vistan antikvariaatin ajoilta. Putiikin näkeminen antoikin hyvän muistutuksen taas käydä paikan päällä Brahenkadulla, vaikka tällä kertaa ei löytöjä tullutkaan heidän pöydiltään.

ctrakd0xyaac5vs
Lämminhenkinen jutustelu Kaminerin kanssa veti päälavan täyteen väkeä

Luennoista Wladimir Kaminerin haastattelu päälavalla oli oikein sympaattinen ja lupsakka. Harmi vain että kaikki vitsit eivät selkeästikään selvinneet Roman Schatzin käsittelystä kääntymään suomeksi, koska monessa otteessa saksaa ymmärtävä yleisö hörisi naurusta junttisuomalaisen mietiskellessä sitä, mistä lienee puhe. Onneksi kahden vuoden lukiosaksalla sentään erotin äidin ja Putinin toisistaan, joten kenties lämpimän tunnelman välityksessä oli tuolla pohjalla jotain merkitystä.

Huvittavaa kyllä, toinen mieleenpainuvin viikonlopun puheohjelmista oli J-P Jalon vetämä jääkiekkoaiheinen paneeli, jossa haastateltavana oli turkulainen kiekkolegenda Timo Nummelin ja tuoreen jääkiekkokirjan kirjoittanut Michael Sundstén. Alun perin tätä paneelia ei ollut tarkoitus käydä katsomassa vaan hieman sen jälkeen samaisella Kuisti-lavalla pidettyä Pentti Matikaisen 1990-luvun vaihteen valmennusmenestyksistä kertovan kirjan hehkuttamista. Makedonian kirjalaatikoita ajatuksella lauantaina seuranneena hämmennyin kuitenkin, kun huomaamattani tuttu ääni oli alkanut hivuttautua taka-alalta alitajuntaani. Olin sattunut katsomaan juuri pari päivää sitten – ei saa kysyä miksi – vanhoja Gladiaattorit-jaksoja Youtubesta, joissa hyvin ysärihenkinen Jalo oli juontanut sankarilajeja huikealla eläytymisellä. Vaikka Nummelin tarinat olivatkin sisällöltään timanttia ja Sundsténin kommentit kirjanteosta mielenkiintoisia, paikalle minut veti käytännössä siis.. Gladiaattorit.

Ei ollut muuten yllätys, että ostin messuilta nimenomaan tämän jääkiekkokeskustelussa keskiössä olleen teoksen. Suomalaisten kiekkotähtien helposti pureskeltavissa mutta silti kovin perusteellisesti toimitetuissa tarinoissa on sitä jotain ja toimivat erinomaisina kevyinä pyrähdyksinä NHL:n maailmaan siellä menestyneiden seikkailijoiden silmin. Itse etsin sivuilta ensimmäiseksi Petri Skrikon tarinan, jonka ahmin yhdeltä istumalta. Vancouver Canucks -fanina tuo joukkueen ensimmäinen suomalainen on aina ollut kovin kiinnostava hahmo minulle, ja sain heti ensitarttumalta kirjalta paljon. Innolla odotan myös tulevia kappaleita, joita aion napsia juuri siinä järjestyksessä kuin vain sopivalta tuntuu.

Vielä myös eräs luentohuomio, joka tekee mieli jakaa: kun sunnuntaina olin jo hieman väsynyt messuvilinään ja valmis vetäytymään hiljalleen kodin rauhaan satuin seuraamaan hetken Tieto-lavalla keskustelua introverteistä ekstroverttien maailmassa. Roman Schatz toimi jälleen haastattelijana, kun ilmeisen suositun luennoitsijan ja aiheesta paljon kirjoittaneen Sylvia Löhkenin tehtävänä oli reagoida showmiehen täkyihin. Selkeästi huomasi, että lavalla oli aiheen kannalta spektrin eri päissä olevat ihmisluonteet. Kaiken kaikkiaan keskustelusta huokusi silti leikkisän lämmin väri ja täydet Tiedon penkkirivit hymyilivät ääneen pitkin keskustelua. Tarkkailin itsekseni aika ajoin ympärilleni kuinka tyytyväisiä katsojat olivat – ja kas, vieressäni keskustelua seurasi jossain kohtaa itse tasavallan presidentti myös paikoin jutuille ääneen huvittuen. Muistelin lämmöllä hieman jälkikäteen myös viime vuonna sattunutta hauskaa soittoa Luonto-Suomeen, löytäen selkeän yhteyden näiden kahden sattuman välillä. Jotenkin tosi sympaattista, että valtionpäämiehemme jutustelee ojakärsämöistä ja naureskelee introverttihavainnoille messuväen seassa arkenaan. Hieno maa.

Mutta niin: mitä tuli ostettua?

Metsästyssaaliini (jääteen join heti kuvanoton jälkeen)

Kuten todettua jo aiemmin, jääkiekkoluennolta mukaan tarttui Michael  Sundsténin Jäähän kohdistunut rakkaus (Bazar). Kymmenen pistettä muuten nimivalinnasta. Voin vain kuvitella millainen sarjakuvatyylinen lamppu on nimen keksijällä pään päälle syttynyt (kyseessä siis viittaus päähän kohdistuneeseen taklaukseen). Tähän mennessä tämä vaikuttaa mainiolta ostokselta jo senkin takia, että kirja on Bazarin tuottamana ollut immuuni jääkiekkoaiheisten kirjojen kardinaalisynnille: ainakin Suomessa niiden kansitaide fontteineen päivineen on yleensä ihan tolkuttoman rumaa, niin alkuperäisteoksissa kuin käännöslaitoksissakin. Tässä tapauksessa Sundsténin teos on mainio poikkeus sääntöön. Toivottavasti pääsen lähiaikoina kuitenkin myös lukemaan lisää tarinoita, ettei jää arviointi pelkästään kansien katseluksi.

Wladimir Kamineria fiilistelin jo perjantaina ennen kirjamessuvierailua Ryssändiskossa Sammakon messuklubin tanssilattialla. Valitettavasti videolta ei ihan välity huikeat biitit sellaisina kuin ne kuultiin joratessa mutta vannon, että meininki oli mahtavaa! Kaminerin teoksia en ole koskaan ennen lukenut mutta Venäläiset naapurit (Sammakko) vaikutti premissiltään niin mielenkiintoiselta, että messujen päätähden tuoreen teoksen ostaminen ja siihen nimikirjoituksenkin saaminen tuli ikään kuin luonnostaan. Kenties Kaminerin kiinnostava tausta vuonna 1990 Venäjältä Berliiniin muuttaneena antoi tarvittavan sysäyksen sille ajatukselle, että tässä on mies, jonka tarinoita näiden kahden kulttuurin kohtaamisesta ei voi missata. Kaminerinkin olen jo korkannut yöpöytälukemisena tätä kirjoittaessa, ja esipuhetyylinen pintakosketus loi minulle lupaavan tunteen. Wladimirin tyyli voi hyvinkin sopia minulle, ja tämä on varmasti oikein hyvä ensikosketus siihen.

Messukantamusteni tietokirjavalinta oli tänä vuonna John Deweyn klassikko Yksityinen: julkinen toiminta ja sen ongelmat (Vastapaino). Kyseessä on vanha gradukirjani, johon olen aikoinaan pintaraapaisun tehnyt etsiessäni muutaman todella osuvan argumentin lähtöpistettä. Vuonna 1927 kirjoitettu teos tarjosikin monia hyviä näkemyksiä julkison eli yhteiskunnallisessa julkisuudessa toimivien ja sen piirin tapahtuviin reagoiviin kansalaisten toimintaan (sanaselitys omani, ei yksin Veikko Pietilän tulkinnan referaatti). Sittemmin olen pariin otteeseenkin hypistellyt kaupoissa teosta ikään kuin siihen materiaalista tuntumaa hakien ja pohtien sille paikkaa kirjahyllyssä. Tällä kertaa Dewey lähti sitten lopulta mukaani, niin kovasti se minulle iski silmää. Todennäköisyydet sille, että vielä kerran tartun siis herran teokseen ja luen sen rehellisesti kannesta kanteen, nousivat samalla ekspontentiaalisesti! Vastapainon pöydillä tein myös vaikutustyötä ja toistin jokavuotisen pyyntöni siitä, että kustantamon tulisi tehdä uusi painos Benedict Andersonin Kuvitelluista yhteisöistä. Kuulemma sen perään on kyseltyki jo varsin paljon, joten kenties sen vielä näemme vaikkapa ihan pokkarimuodossa! Pyrin siihen, että Dewey on viimeistään siihen mennessä luettu sikarituolissa kulmakarvoja rypistellen ja merkitseviä “aa!”-äännähdyksiä viljellen.

Tästä ei muuten lastenkirja parane!

Näiden teosten lisäksi ostin lähinnä ruokamessujen puolelta erinäisiä maistiaisia ja spontaaneja maustekaapin täydennyksiä – ja lahjoja! Lahjojen ostaminen on myös messujen aikaan ehdoton must. Näiden osalta avasin kylläkin pelin jo ennen messuvierailuni alkua, kun kävin hakemassa hyvän tuttavani Jukka Vornasen uunituoreen tietokirjan Lihansyöjien maa (Into, Taru Anttosen kanssa kirjoitettu) perjantaina sitä juhlistaneista avajaisiskekkereistä Titanik-galleriassa.

Jokavuotinen antikvariaattilöytöni oli tällä kertaa lapsuusajan lempikirjasarjani eli Jukka Parkkisen luomat Kalevi Korpin tarinat yksissä siistissä kansissa. En voinut vastustaa kirjan kutsua ja se meneekin takuuvarmasti joulu- ja tai synttärilahjaksi tuleville lähipiirini lukutoukille. Samoin käy eräälle toisellekin, Teoksen pöydiltä hankitulle lastenkirjalle, jota en edes tässä uskalla paljastaa, koska kirjan vastaanottajan synttärijuhlat ovat pian tulossa – ja tiedä vaikka hänen vanhempansa tätä lukisivat! Näiden kahden lisäksi lahjalistoille saattaa päätyä myös hämmentävimmän antikvariaatin kätköistä löytynyt mielenkiintoinen Guy de Pourtalésin vanha mutta hyväkuntoinen Chopin ou le poète, suomalaisittain Sävelten runoilija Chopin (Otava). Hämmentäväksi kätköstä teki se, että kirja annettiin minulle ilmaiseksi, kuten kaikki muutkin teokset tuon mysteerisen antikan pöydiltä. Ilmaiset asiat ovat yleensä varsin epäilyttäviä.. saa nähdä siis miten tuonkin lukemiselle käy! Onneksi ystäväpiiristäni löytyy myös eräs hyvin vannoutunut Chopin-fanaatikko, jota kirja varmasti kiinnostaa ihan sen alkuperästä riippumatta.

Loppukaneettina: somettaminenkin oli tosi kivaa koko viikonlopun ajan, ja tässä lienee kohokohta. Harmillista kyllä missasin lopulta molemmat Nummisen keskustelut.. mutta onneksi on selfiet.

Selfiepelko selätetty The Manin kanssa! #kirjamessut #manumminen #jazziapian

Kuva, jonka Tatu Virta (@tatuvirta) julkaisi

Kaikki kuvat: © Tatu Virta

Voit myös pitää:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *