Kohti kirjamessuja: innostumisia ja tärppejä

Turun Kirjamessut häämöttävät jo horisontissa! Odotan innolla ties kuinka monennetta kertaa tätä syksyn yhtä parhaista viikonlopuista. Olen käynyt messuilla nuoresta pitäen paimiolaisena pikkukoululaisena, joten en edes enää osaa laskea käyntikertoja. Tällä kertaa jännitystasot nousevat tosin ihan uusille lukemille, koska toimin messujen yhtenä virallisena somettajana – taskusta löytyy oikein kulkukortit ja kaikkea sellaista! Jännittävää!

Pääsin osallistumaan somettajan ominaisuudessa jo ohjelman julkistamistilaisuuteenkin ja aika vakuuttuneena katselin kaikkia niitä nimiä, jotka tänäkin vuonna on kiinnitetty messuohjelmaan. Satakunta innostaa ja Saksa vakuuttavat pääteemoina ja toki myös niiden ulkopuolelta löytyy monenlaista kiinnostavaa, juuri julkaistua tai muuten vain ajankohtaista puhujaa. Somettajan roolissa onkin ollut nyt todella hauskaa suoranaisessa festarihengessä suunnitella aikatauluja, joiden mukaan ainakin voi yrittää sinkoilla ympäri messuhalleja viikonlopun aikana. Pyrin parhaani mukaan somettamaan erilaisissa formaateissa – ainakin Twitter, Instagram sekä tuttu ja turvallinen Facebook ovat käytössäni. Siitä en ole vielä tehnyt päätöstä, onko mahdollisten videosisältöjen lopullinen formaatti Facebook Live vai Periscope. Kuitenkin liikkuvaakin kuvaa haluan jakaa messuista kiinnostuneiden iloksi, jos vaikka jotain kivaa ja jännittävää paikan päällä sattuisi – ja miksipä ei sattuisi!

kirjoja kirjoja kaikkialla
Arvioni messukantamuksistani sunnuntai-iltapäivän päätteeksi

Somettamisen “viitta” on itselleni osin myös tietoinen punomani juoni; olen ennen ollut nimittäin aika laiska osallistumaan järjestettyihin ohjelmiin. Sen sijaan olen keskittynyt haahuilemaan ympäri tapahtumapaikkaa päättömästi, kaikki messuständit hyvässä rauhassa läpi käyden ja tuttaviin törmäillen. Varsinkin jälkimmäiseen tarkoitukseen tuo haahuilutaktiikka ihan ehdoton. Kaikkien tuttujen tapaaminen messuilla ei onnistuisi mitenkään suunnitelmallisesti, jokaisella kun on omat tapansa ja tehtävänsä jatkuvasti elävässä ympäristössä. Tässäkin mielessä se festivaalivertaus sopii mielestäni hyvin kirjamessuille – tutut kasvot yllättävät aina iloisesti väkijoukon paljouden keskellä. Täysin orjallinen aikataulujen ja suunnitelmien noudattaminen ei siksikään ole kannattavaa. Vaikka olenkin henkisesti valmis suunniteltuun päivien kulkuun, otan silti itselleni täydet vapaudet heittää lopulta kaikki suunnitelmat romukoppiin jos vain tilanne sitä vaatii.

Mistä sitä tietää, vaikka sattuisinkin näkemään jossain pienimmässä antikvariaattiständissä hienon kokoelman minua jo vuosia kuumottanutta kirjailijaa tai törmäämään lapsuudentuttuun kymmenen vuoden takaa? Tällaisissa tilanteissa menettää helposti ajantajunsa kokonaan ja unohtaa itseään ympäröivän maailman. Parhaillekin näin sattuu, ja heikkomielisille sitäkin useammin (kuten olen huomannut).

Valitettavasti pääsen paikalle messuille vasta lauantaina, koska perjantai menee omissa töissä, joten moni kiinnostava puhuja ja ohjelma jäänee välistä. Aivan ehdottomasti olisin halunnut perjantaina kuulla Miika Nousiaisen mietteitä hänen uudesta kirjastaan Juurihoidosta (Agricola-lava klo 13.15) sekä Meeri Koutaniemen, Katja Ketun ja Maria Seppälän Fintiaani-kirjan ja sitä varten tehdyn tutkimuksen taustoja heidän itsensä kertomanaan (Tieto-lava klo 19.00). Nousiaisen uutuus tulee joka tapauksessa hankittua, koska kaikki muut hänen teoksensa löytyvät jo hyllystä ja uutta janoan jo kovasti. Fintiaanien mailla lienee myös samanlainen pakko-ostos, niin hienoja uutisjuttuja olen fintiaaneista heidän kertomanaan ja kuvittamanaan jo lukenut muualta (YLE:n juttu esimerkiksi on mahtava). Muita ehdottomasti tarkastamiani ohjelmia ja niiden puhujia olisivat olleet todella kiinnostavasti venäläisestä arjesta kirjoittava Kalle Kniivilä (Eino klo 12.10) sekä netikettiä ja somelogiikkaa loistavasti analysoiva Katleena Kortesuo (Agricola klo 11.00). Tuskin myöskään Paperi-T:tä eli Henri Pulkkista runoineen (Agricola 12.45) olisin voinut jättää välistä, sen verran mielenkiintoinen yllätys hänen kirjansa oli. Missattuja ohjelmanumeroita saan onneksi hiukan paikkailtua, kun illalla Dynamossa a.k.a. Dynkyssä pidetään hyvissä ajoissa ennakkoon superhypetetty Sammakon kirjamessuklubi, vetonaulanaan DJ Wladimir Kaminer Ryssändiskoineen. Haavoilleni siis valellaan balsamia neuvostoliittolaisten ikivihreiden muodossa.

 

Lauantaina pääsen sitten tositoimiin ja aamulla lähinnä asetun messutunnelmaan ja otan ensikosketuksiani messuhalliin. Ensimmäinen ohjelmavalinta tulee yhdentoista jälkeen, koska vaihtoehtoina olisi todella mielenkiintoiselta kuulostava Mark Terkessidisin keynote-luento (Auditorio klo 11.15) maahanmuutosta tai pitkään fiilistelemäni Tiina Raevaaran tähdittämä Tiedetunti teemalla humpuuki (Tieto klo 11.30), jossa varmasti käsitellään tieteen ja muunkin tiedon luotettavuutta. Teen valinnan fiiliksen mukaan, kuten myös puolen päivän jälkeen kun vaihtoehtoina olisi joku tiedepohdinnan jatkaminen paneelikeskustelulla tieteen yleistajuistamisesta (Tieto klo 12.00) tai Pentti Matikaisen jääkiekkomuistelmien puinti (Kuisti klo 12.45). Tässä vaiheessa jääkiekko tosin saattaa voittaa, koska tälläkin hetkellä minulla olisi odottamassa lukemista – tai kuuntelemista – legendaarisen jääkiekkomaalivahti Ken Drydenin kirjoittama lätkäeepos The Game. Matikainen voinee toimia tässä mielessä porttiteorian mukaisesti suunnannäyttäjänä, koska tällä hetkellä on juuri menossa kovat pohdinnat siitä, mihin kirjaan seuraavaksi tarttua. The Gamen rinnalla huomiostani kilpailee muun muassa Laura Lindstedtin Oneiron ja Hannu Raittilan Canal Grande.

Loppupäivän must-see-juttuja ovat M.A. Nummisen jommankumman uutuuskirjan pohdinnat, joista valitsen todennäköisesti Jazzin meiningin valottamisen (Kuisti klo 14.30), dekkaristi-tähtien Wagnerin ja Leonin paneeli (Auditorio 15.40) sekä Sammakon suurnimen Kaminerin (Agricola 14.05) esiintyminen. En ole lukenut Kaminerilta kirjan kirjaa mutta olen valmis heittäytymään hänen fanikseen. Tosin eräällä tavalla traagiseksi tilanteen tekee se, että edellisiltä messuilta vahvimmat kirjailijakohtaiset muistoni ovat liittyneet Sammakon tallissa olleeseen ja jo nyt edesmenneeseen, kaikkien aikojen lempikirjailijaani Dan Fanteen. Sydämessäni on hänen kokoisensa aukko ja olen sen takia nyt eräänlaisessa puoliksi vastaanottavassa, puoliksi kaikesta kieltäytyvässä tunnetilassa suhteessa Sammakon muihin kirjailijoihin. Sammakon vuonna 2004 julkaisemasta Fanten runokokoelmasta Unohda Guggenheim on yöpöydälläni lukematta vielä muutama sivu. Kenties uusien kirjailijatuttavuuksien aika onkin lopulta vasta sitten, kun olen nuo viimeisetkin runot imenyt mieleeni kuin lihanrämmäleet kananluiden ympäriltä. Illan osaltani päättänee paneeli kasvissyönnistä (Tieto 16.30), jossa puidaan myös hyvän tuttuni Jukka Vornasen yhdessä Taru Anttosen kanssa kirjoittaman, edellisenä päivänä julkaistun Lihansyöjien Suomen herättämiä ajatuksia.

 

Sunnuntaina ohjelmisto on kiinnostuksieni osalta hieman kevyempi, vaikka kohokohtia silloinkin löytyy. Antikvariaatit tulen varmastikin kaluamaan jo lauantain parhaiden löytöjen osalta mutta kustantajien ständit tarjouksineen ja mahdollisesti myös ruoka- ja viinimessut jäänevät sunnuntaille. Päivä alkaa kuitenkin poliittisten historian professoris-suurmiesten Timo Soikkasen ja Markku Jokisipilän tähdittämällä autonomiapaneelilla (Auditorio 10.30). Paneelissa on toki myös muitakin auktoriteetteja mutta ei oman graduohjaajan ja alma materinsa lempitutkijan voittanutta, sanon ma. Mielipiteitä ja anekdootteja varmasti lentelee suunnasta toiseen eikä yleisö jääne kylmäksi. Päivän taas päättää Jukolalla klo 1530 alkava Historiantutkimus digitaalisessa murroksessa -keskustelu, jota fiilistelen omien tutkimuskiinnostuksieni takia erittäin paljon. Näiden kovien tieteellisten kansien välissä ikään kuin huomaamattaan sinetöi päivän historiakeskeisen annin Mike Pohjolan Turun palosta kertova historiallinen romaani (Agricola klo 15.00) ja Erkki Tuomiojan päiväkirjat (Jukola 15.05). Väliin mahtuu toki kaikenlaista muutakin jännittävää – mutta kuten todettua, kaikkea ei kannatakaan pitää kiveen kirjoitettuna!

 

Erityisiä muita tärppejä itselle:

Minulla on ollut tapana aina metsästää kirjamessujen aikaan antikvariaateista tiettyjä kirjailijoita ja teemoja. Esimerkiksi viime vuonna kartutin kokoelmiani Yukio Mishiman Thirst for Lovella, jonka ihmeekseni löysin vaikkei sitä ei ole kai koskaan suomeksi käännettykään. Mishiman, Osamu Dazain, Hermann Hessen ja Kazuo Ishiguron teosten lisäksi olen metsästänyt myös erityisesti arktisen politiikkaan ja tutkimusretkeilyyn liittyviä teoksia enkä todellakaan kursaile sosiaalisen median historiaa käsittelevien teostenkaan äärellä! Vaikka yllättäen niitä vanhoina teoksina ei kauhean usein hyllyiltä löydykään..

Kourallinen Mishimaa
Mishima-kokoelmani – to be continued?

Parhaat löydökset ovat lopulta kuitenkin aina niitä, jotka yllättävät täysin. Niitä odotankin siis eniten kaikista tänäkin vuonna. :)

 

Viimeksi lukemaani:

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. Viime messuilta hankkimani Itärannan toinen romaani oli ihan pakko lukea ennen näitä seuraavia messuja ja kiireinen loppukesä johti siihen, että minun piti oikein pakottaa itseni tarttumaan siihen. Ei huono päätös, koska se oli lähes yhtä hyvä kuin Teemestarin kirja, ja se on jo paljon sanottu.

Jennifer Egan: Sydäntorni. Sitä en koskaan muista, kuinka mones ylipäätään, saatika suomennettu romaani tämä Eganilta oli mutta joka tapauksessa oli tyyliltään sitä samaa ihmismäisen dystopian purevaa laatua kuin Aika Suuri Hämäys, jonka onnekseni hetken mielijohteesta aikoinaan kirjaston hyllyiltä nappasin luettavaksi.

Craig Ferguson: American on Purpose. Innostuin yllättäen äänikirjoista ihan hetki sitten, ja loistava alku innostukselleni oli Fergusonin itsensä narratoima, hersyvän hauska omaelämäkerta, joka kulki harmaankosteasta Skotlannin lapsuudesta aina Hollywoodin menestykseen saakka. Se aksentti… parasta.

Kuvitus:
#1 Turun Kirjamessut -logo
#2 benuski / Flickr, CC BY-SA 2.0
#3 Yours truly

Voit myös pitää:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *